Tuulessa roihuaa maa – mediassa

Tuulessa roihuaa maa tuli painosta reilu kuukausi sitten toukokuun alussa. Kirja on ehditty noteerata pariin otteeseen ja olen itse kirjoittanut yhden artikkelin kirjantekoprosessista. TRM:stä on tulossa ainakin muutama arvio eri lehdissä elokuussa.

Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan TRM:stä seuraavasti:

“ehkä en ole nähnyt hienompaa kirjaa koskaan, millään kielellä”

“he ovat myös tuottaneet tekstin, jossa on kiteytynyt kaikki paras Lapista kirjoitettu”

Vesa Luhta Saariselän Sanomissa (*) (kesänumero 2017) artikkelissaan “Häikäisevä Lappi-teos” kirjoittaa TRM:stä seuraavin sanoin:

“Ei ole epäilystä, etteikö tällä teoksella voiteta vielä erilaisia palkintoja vuoden loppuun mennessä”

“Jokaisen Lapin ystävän on raivattava kirjahyllyynsä tälle kirjalle tilaa”

Luontokuvassa 3/2017 on kirjoittamani 4 aukeaman artikkeli TRM:n kirjoitusprosessista valokuvaamisen näkökulmasta. TRM:ää kuvattiin kahdeksan vuotta. TRM:n tekstin kirjoitusprosessi alkoi keväällä 2015 ja kirja valmistui helmikuussa 2017.

Luontokuva 3/2017, 34-41.

TRM on saatavilla kirjastoista kautta maan. Jos kirja puuttuu juuri sinun kirjastostasi, voit tehdä siitä hankintaehdotuksen kirjastollesi. Kirjan voi tilata omakseen Tammen arvoteosmyynnistä.

(*) Saariselän Sanomat on saatavissa ilmaisjakeluna Tankavaara-Saariselkä-Ivalo-Inari-Utsjoki -alueella.

-A

Advertisements

Kirja julkaistu tänään :D

2017-tuulessa_roihuaa_maa-kansi-web

TUULESSA ROIHUAA MAA
Kertomus Lapista, jäisestä merestä ja Saamen kansasta

Haataja Antti ja Sammallahti Pekka.
Tammi 2017.
448 s.

1917 numeroitua kappaletta.

Kirjan koko: 280 x 320 mm
270 kuvaa

320€

Tammi arvoteosmyynti:
http://www.tammi.fi/palvelut/arvoteosmyynti/
arvoteos@bonnierbooks.fi
010 50 60 333 (ma 10-17, ti-pe 9-15)

Toimitukset alkavat huhtikuun alussa.

Kirjan esite:
tuulessa-esite_low_

Susi Suomessa – syväanalyysi Lumossa

Kirjoitin pitkän ja kriittisen artikkelin Lumoon Suomen susipolitiikasta. Tarkastelen susipoliittisen päätöksenteon taustoja ja selvitän, mihin Suomen susipolitiikka todella perustuu. Samalla luon katsauksen metsäpeuran ahdinkoon Suomen luonnossa.  Kun meteli aiheen ympärillä on kova, viileä analyysi on paras keino löytää todelliset ongelmakohdat.

Artikkelini asettaa susipoliittisen päätöksenteon, perusteet ja taustat kyseenalaiseen valoon. Metsäpeurakanta olisi Suomessa pelastettavissa, mutta nykyinen hallinto ei tunnista todellisia kausaliteetteja.

Tämä artikkeli kannattaa lukea. Lehden voi tilata kotiin toimitettuna täältä.